Liha ja Elin Oy perustettiin Helsingin kaupungin teurastamolle 7.12.1945. Yritys aloitti toimintansa teurastettujen elinten ja makkaran valmistukseen tarkoitettujen luonnonsuolien myynnillä.

1970-luvulla Liha ja Elin Oy aloitti lihateollisuuden mausteseosten tuonnin Saksasta Suomeen. Yritysnimeksi muutettiin Lihel Oy. Mausteseokset haluttiin valmistaa itse, ja lopulta vuonna 1979 Lihel rakensi tehtaan Espooseen.

Jo pian tehtaan valmistumisen jälkeen alkoi tuotteiden asiakaskohtainen räätälöinti, kun nähtiin tarpeelliseksi kehittää tuotteita asiakkaiden omiin tarpeisiin. Kansainvälistyminen alkoi vuonna 1991, kun vienti Viroon käynnistyi.

Vuonna 1997 Lihel sai ensimmäisten elintarviketeollisuusyritysten joukossa ISO 9001 sertifikaatin, ja vain pari vuotta myöhemmin ISO 14001 ympäristösertifikaatin. Paulig osti vuonna 1998 enemmistön Lihelistä, joka yhdistettiin Pauligin teollisuusmausteyrityksen, Pimentan, kanssa.

Vuonna 2002 kansainvälistyminen voimistui Venäjän viennin alkaessa. Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 2007, valmistui pohjoismaiden suurin teollisiin mausteseoksiin keskittyvä tehdas Saueen, Viroon. Uudelle tehtaalle siirrettiin tuotantoa vaiheittain.

Vuonna 2011 Lihel osti Osakeyhtiö Sixin liiketoiminnan Helsingissä. Lihelistä tuli vuoden 2015 keväällä osa ranskalaista teollisuusmaustamiseen erikoistunutta Solina Groupia.

SOLINA FINLAND © 2017